Torstaina heräsimme ensimmäiseen ajopäivään. Haimme auton Nationalin toimistolta, ja otimme tavallisen vakuutuksen lisäksi autoon lisävakuutuksen, joka kattaisi esimerkiksi sen, jos avaimet sattuisivat häviämään. Mielenrauha ennen kaikkea. Saimme myös puhelinnumeron, jonne tulisi soittaa, jos mitään ongelmia ilmenee. Auton saimme valita muutamasta vaihtoehdosta, ja matkaamme nyt Toyota Camrylla. Matkalaukut mahtuivat hienosti kyytiin, ja lisääkin saa ostaa.

P3190175.jpgP3190176.jpg

Jarmo oli ensimmäisenä ajovuorossa, ja vissiin meitä kaikkia vähän Chicagosta lähtiessä jännitti, mutta selvisimme keskustasta valtatielle.

P3190188.jpgP3190194.jpgP3190200.jpgP3190210.jpg

Alkuun emme meinanneet löytää Route 66:ta, kun emme lähteneet ihan alkupäästä, mutta meillä oli katsottuna ensimmäinen pysähdys Polk-a-dot-nimisellä dinerillä, ja siitä pääsimme reittiin kiinni.P3190172.jpgP3190170.jpg

P3190178.jpgP3190182.jpg

Ensimmäinen ateria routen varrella oli hodarit, ja mä otin nachoja salsa-kastikkeella. Tähän asti ei ollut kasvisruoan kanssa ollut mitään ongelmia, joka paikasta löytyi aina vaihtoehtoja, mutta heti isommista kaupungeista poistuttua alkoi olla hankalampaa. Pysähdyimme seuraavaksi matkan varrelle tehdylle Route 66 –aiheiselle kävelyreitille nappaamaan parit kuvat, ja sen jälkeen vuorossa oli Funks Grove Maple Sirup –paikka. Tämä on perheyritys, joka on jo vuosisatoja tuottanut vaahterasiirappia. Pääsimme katsomaan valmistusprosessia ja ostimme pari pinttiä vaahterasiirappia. http://www.funksmaplesirup.com/#&panel1-7

WP_20150319_004.jpgWP_20150319_006.jpgWP_20150319_008.jpgWP_20150319_010.jpg

Matkan varrelle osuu pari Muffler Mania  http://www.roadsideamerica.com/story/37422 Ensimmäisen missasimme heti Chicagosta lähtiessä, mutta seuraavan löysimme erään kylän keskeltä, tämä nimeltään Tall Paul.

P3190227%20%282%29.jpg

Sitten pääsimme ensimmäiseen Routen yöpymispaikkaan, Motel 6 Springfieldiin. Illalla oli reissun ensimmäinen pyykkipäivä tiedossa, hotellilta löytyi pesu- ja kuivauskoneet. Tässä vaiheessa koimme myös reissun ensimmäisen vastoinkäymisen, kun Jarmon M&M-pussi juuttui automaattiin. Nyt alkoi jo saada kunnolla nukuttua yöuniakin, ensimmäiset muutamat yöt menivät vähän pätkiessä.

P3190231.jpgP3190229.jpgP3190216.jpg

-Eeva